13.12.2016

Parhainta joulunaikaa!

Kiitos jälleen kuluneesta vuodesta! Vuoden viimeinen tapahtuma rantasaunalla täytti mökin laululla ja joulutunnelmalla iltahämärässä :) Olipa mukava saada paikalle myös Lahtisen Olli, entinen suojokinen, joka säesti laulujamme sekä huuliharpulla että tuohella! Ja täytyy sanoa, että pienen alkukankeuden jälkeen miehet lauloivat erityisen komeasti! Kiitokset ihan kaikille osallistujille, ja Joulupukille!

Keskustelimme sovitusti suunnitelmastamme rakentaa yhdessä Suomi 100 v. -"monumentti" nuotiopaikan viereen. Ideana on paitsi juhlistaa satavuotiasta Suomea mahdollisimman pitkään kestävällä rakennelmalla, myös saada käytännöllistä laskutilaa ulos nuotiolle, joka on toiminnan keskipisteenä varsinkin kesäisin. Idean perusajatus on, että kaikki tuovat oman kivensä rakennelmaa varten. Näin osallistumme kaikki yhdessä Suomi 100 vuotta -juhlavuoden hankkeeseen.

Suunnittelukokouksia aletaan pitää lähiaikoina, ja niissä suunnitellaan idean toteuttamista käytännössä. Ilmoitamme kyläsivuilla ja facebookissa asiasta.

Katuvalot saatiin toimintaan Suojoen kylään 30 vuotta sitten, tarkalleen 5.12.1986. Tämä tärkeä tapahtuma herätti paljon keskustelua ja muistoja! Muistattehan, että voitte aina itsekin laittaa kommentteja ja kirjoituksia sekä kuvia sivuillemme ja facebookiin :)








25.7.2016

Kesäjuhlista

Oikein mukavaa oli taas kesäjuhlissa, kiitos siitä! Tottahan juhlan aina kruunaa elävä musiikki, jota taas saatiin kuulla Marika Jokisen soittamana! Videot löytyvät Facebookin puolelta.






Linkki albumiin.




24.7.2016

Lentopalloturnee 2016


Lentopalloturnauksen voittajajoukkue oli Piikkilänkylä, kaikkiaan joukkuieita oli mukana neljä. Yleisö oli tänä vuonna melko harvalukuinen. Parhaan pelaajan palkinnon sai Arja Kytömäki, onnea!
Kiitos jälleen kaikille osallistumisesta!




Linkki kuviin










3.7.2016

Lentopalloturnaus 2016

Tänä vuonna kylien välinen lentopalloturnaus järjestetään perjantaina 22.7.2016 klo 17.00 Konkarin Lomassa.

Ilmoittautumiset Arto Kytömäelle p. 044 2023 011, mielellään hyvissä ajoin!

Buffetista makkaraa, mehua ja kahvia :)


Tervetuloa!




22.6.2016

Tervetuloa kesäjuhlaan!

Kesäjuhla järjestetään Suojoen uimarannalla sunnuntaina 10.7.2016 klo 14.00.

Olemme tänä vuonna kutsuneet vieraiksemme erityisesti naapurikylien asukkaita ja toivomme tietenkin runsasta osanottoa!

Luvassa on rentoa rupattelua, kylien välisiä joukkuekisoja, yhteislaulua ja grillimakkaraa sekä kaffit kera muurinpohjalettujen. Eiköhän saunakin saada lämpimäksi, jotta halukkaat voivat pulahtaa joessa! Tällä kertaa meillä on myös arpoja myynnissä, voitot ovat nähtävillä paikan päällä.

Tervetuloa mukaan yhteiseen iltapäivään isot ja pienet, vanhat ja nuoret!









14.6.2016

Kesäteatteriin Kauhajoelle

Tämän kesän yhteiselle teatterimatkalle lähdetään Kauhajoelle! Teatteri Kajo esittää musikaalin Soidessa tangon ja loisteessa kuun, joka kertoo Helena Eevan elämästä.

Matkalle lähdetään keskiviikkona 13.7.2016 ja esitys alkaa klo 19.00.
Lipun hinta on 23,00 €. Kyyti järjestetään ja sen hinta selviää myöhemmin.

Tulethan mukaan!

Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedustelut ystävällisesti 
30.6.2016 mennessä Kaijalle  numeroon 040 7070657.







31.5.2016

Vierailulla

Tarmaantien varressa on kaksi komiaa taloa, joissa nyt asustaa kolme sukupolvea Peltoniemen väkeä.
Vanhempaan taloon muutti jo viime vuonna Rami perheineen, mutta varmistuksen siitä, että he ovat tulleet jäädäkseen saimme vasta jokin aika sitten.


Siispä kävimme hiukan vieraisilla kauniina alkukesän maanantaina. Saimme ilon lahjoittaa kyläyhdistyksemme nimissä sekä omenapuun uusille asukkaille että muumiastiat pienelle pojalle :)

Tervetuloa Rami, Kati ja Daniel!









21.5.2016

Siistiä tuli!


Nyt kelpaa tulla rannalle kesäpäiviä ja -iltoja viettämään, kun mahtava talkooporukka sai työnsä tehtyä! On se vaan isolle porukalle pieni homma, ei muuta kuin suurkiitos vain taas kaikille!

Illan päätteeksi saatiin tietenkin nuotiomakkaraa ja pullakahvit hyvässä seurassa :)




Ihan ikkunanpesukone! Kiitos Jaana :)
Niin tyyntä
Alkaa olla jo ajan patinaa meidän kalustossa...


Albumiin tästä.


15.5.2016

Jäsentiedote

Keväinen tervehdys!

Kyläyhdistyksen varsinainen toimintakausi on taas alkamassa näin kesän kynnyksellä. Jäsentiedote kolahtaa postilaatikoihin tai sähköposteihin lähiaikoina, osalle jo lähtenytkin. Tapahtumista toivottavasti löytyy edes jotakin, josta itse kukin innostuu ja johon ehtii osallistumaan! Osassa tapahtumista aika ja paikka on jo lyöty lukkoon, mutta vielä avoimista ilmoitellaan kun tarkempi tieto saadaan.

Tervetuloa!

Ja muuten, ideoita tuleviksi tapahtumiksi otetaan vastaan ihan läpi vuoden, viestiä meille voi laittaa esim. sähköpostiin tai facebookiin tai ottaa puheeksi kun törmäillään!







11.5.2016

Uimarannan siivoustalkoot

Keväiset siivoustalkoot uimarannalla torstaina 19.5. klo 18.00!
Mukaan voi ottaa siivousvälineitä ja/tai haravan, siivotaan sisällä ja ulkona.
Tervetuloa touhuamaan yhdessä!



26.3.2016

Hiihdot

Tässäpä muutama kuva 24h hiihdosta Vanhastakylästä. Väkeä ja joukkueita riitti ja suksikin luisti :)
Suuret kiitokset kaikille osallistuneille!








Urakka ohi!


13.3.2016

Vuosikokous

Suojoen seudun kyläyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Suojoen uimarannalla sunnuntaina 3.4.2016 klo 15.00.

Tervetuloa!



19.2.2016

24h hiihto

Jos vain kelejä riittää, osallistumme tämänvuotiseen 24h hiihtoon Vanhassakylässä yhdistetyllä joukkueella, johon olette tervetulleita Suojoelta, Piikkilästä ja Peuralasta.

Hiihto järjestetään 4.-5.3.2016 klo 18 alkaen, lisätietoja Vanhankylän sivuilta tästä, kannattaa katsoa.

Ilmoittautumiset joukkueeseen Kaijalle, p. 040 7070657 sunnuntaihin 28.2. mennessä!



Tunnelmia vuodelta 2013!